tinniina

Archive for huhtikuu 2012|Monthly archive page

Virvon varvon

In ompelu (lapsille) on 01/04/2012 at 18:12

Eilen illalla pidin leikkuutalkoot ja tänään sitten ompelin aamupäivällä, kun Piika odotteli pikkuisia noitia. Sovituskuvaa ei meinattu saada millään, kun neidillä alkaa olla jo sen verran omaa tahtoa, ettei ihan mitkä tahansa äidin valitsemat vaatteet kelpaa. Kun ristin vaatteet ”noitavaatteiksi”, onnistui pukeminen ja asusteetkin ovat luonnollisesti sen mukaiset 🙂

Kankaat paitaan ja liivimekkoon ovat Limingan paikallisesta kangaskaupasta. Housujen kangastakin siellä olisi ollut, mutta omani olen tilannut Hannan kankaasta. Housujen kaava on OB:n Saimi, paita on Workshops 301:stä ja liivimekko OB:n numerosta 6/2011, en nyt muista mallin nimeä. Aika eri tavalla toteutin tuon mekon kuin mitä ohjeessa oli. Kiva setti! Katsotaan, saako tuon joskus sitten pukea Piikalle päälle vai onko se myöhemminkin ihan huono 🙂

Näiden ompelusten päätteeksi viimeistelin viime viikonlopulta keskenjääneen kypärämyssyn. Kaava on OB:n ilmaiskaava koko 50. Pääntietä täytyi vähän suurentaa, kun se kinnasi leuan alta jo ennen resoria ja alareunaan lisäsin vähän pituutta. Kangas on ihanan pehmeää kissakuvioista bambutrikoota Myllymuksuilta.

Tuossa ommellessa totesin jälleen, että tarvitsisin vetoketjunompelukurssin… Ainainen jännitysmomentti, kun vetskari pitää johonkin kiinni saada eikä siitä ikinä ilman säätämisiä selvitä. Leikellyistä kankaista ompelematta jäi vielä hupparitakki. Voipi olla, että ei tule valmista sen suhteen kuin vasta pääsiäisen jälkeen.