Toinen valmistunut rph-työni on siis DMC:n kirsikka-pakkaus ja pistelin sen Lennun järkkäämään puuvaihtoon. Parini oli Neili. Alunperin olin ajatellut viimeistellä työn punaiseksi pellavakassiksi, mutta viime metreillä tulinkin toisiin ajatuksiin, koska halusin käyttää jo minulta löytyviä kankaita.
Aika nätti tuli tästä työstä! Viimeistelyinspiraatio tuli Kurjenpolven Riikan kangaskoriohjeesta, kiitos vaan! Päällinen oli paksua, tummansinistä puuvillakangasta ja siihen laitoin tukikankaan. Sisäpuoli puolestaan oli Marimekon Tantsua ja Finlaysonin mansikkapuuvillaa.
Sovelsin Riikan ohjetta niin, että tein vuoreen taskut eli koria voisi käyttää esim. käsityötarvikkeiden, lehtien ja kaukosäätimien tms. säilyttämiseen. Vuori jäi ehkä vähän kaipaamaan koviketta, mutta toisaalta tukikangas olisi tehnyt siitä todennäköisesti liian jäykän. Selvästi olisin tarvinnut harjoitusta myös päällisen ja vuoren yhdistämiseen, sillä ne eivät nyt ihan mätsänneet. Vaihtoehtoisesti myös pidemmästä pinnasta olisi ollut apua
Korista tuli minusta kuitenkin aika raikas.
Ai niin, sellaisen muutoksen ohjeeseen näin matikan opena tein, että ympyrän kehän mittaamisen sijaan mittasin halkaisijan ja kerroin sen piillä
Ehkä se oli virheeni, kun tuskin se leikattu ympyrä miteään täydellinen oli.
Mukaan lähti myös pussi Kofeiinikomppanian teetä, jonka maku oli japanilainen kirsikankukka. Aivan ihanaa teetä, suosittelen! Tosin sitä taitaa saada liikkeestä seuraavan kerran ensi keväänä. Alkaa olla kirsikankukkien sesonki jo ohi.




