Edellisen postauksen vaatteet siis valmistuivat jo reilu viikko sitten. Nyt olemme kotosalla muutaman päivän varikkopysähdyksellä ennen kuin lentää pyrähdämme Välimeren auringosta nauttimaan. En ole kylläkään kovien helteiden ystävä, mutta eiköhän siellä voi nauttia muustakin kuin auringosta
Ompeluksia on silti työn alla, muutama hellevaate itselle ja piikalle sekä erääseen kyläpaikkaan matkan varrelle piti tehdä tuliainen. Hellevaatteet ovat vielä kankaina tai kangaspaloina, mutta tuliainen on onneksi jo valmis.
Setin molempien osien kaavat ovat Ottobreen uusimmasta numerosta (4/2011) ja kankaat Metsolasta. Toivottavasti pojan vanhemmat eivät ole allergisia punaisille vaatteille
Housuihin olisi kuulunut vyötärölle kiristysnaru, mutta sen jätin pois. Tykkään kyllä enemmän niistä housumalleista, joissa lahje ommellaan yhdestä kangaskappaleesta: tuli nimittäin ensin ommeltua lahkeet, joista toinen oli etukappaleista tehty ja toinen takakappaleista… Ehkä myös kellonajalla oli jotain tekemistä asian kanssa. Koko molemmilla on 74cm, mutta todistetusti mahtuu myös 80 senttiselle pimulle
En löytänyt netistä mieluisia Handmade-merkkejä tai oikeastaan löysin (ks. edellisen postauksen kiva sienimerkki), mutta ne eivät olleet sopuhintaisia. Siispä päätinkin hankkia muutamaa sorttia kivoja nauhoja vaatteiden koristeeksi. Kokomerkit Tiritomista ja nauhat Hanhelista.
Näissä nauhoissa on vähän sama juttu kuin kankaissa ylipäätään: liikaa on söpöjä vaihtoehtoja! Ja kun kerta kankaista pääsin puhumaan, niin kuvakollaasiharjoituksena tein kuvan viimeaikaisista hankinnoista. Kävimme pohjoisen reissulla myös Rovaniemellä ja siellä sijaitsevassa Ottobreen liikkeessä: se on kertakaikkiaan taivas! Tosin kuviollisten trikoiden valikoima ei ollut mitenkään erityinen, mutta ihania puuvillakankaita olisi ollut sitäkin enemmän.
Ylärivin kaikki kankaat ovat Ottobreeltä. Raitakankaasta meinaan surauttaa vielä ennen reissuun lähtöä itselleni mekon. Keijukankaalle ei ole vielä suunnitelmaa, katsotaan sitten, kun selviää, kuinka paljon neidillä jo seuraavan koon vaatteita on. Raitatrikoota jäänee vähän yli ja sehän passaa hyvin tuon keijukankaan kanssa yksiin. Raitaresoreita Ottobrellä oli vaikka miten paljon ja kyllähän ne ovat lehden mallivaatteissakin ihanan piristäviä yksityiskohtia. Kelta-oranssi-valkoinen kangas on siis raitaista resoria ja ajateltu yhteen peurakankaan kanssa. Kyseinen trikoo ei ole minuun nettikuvien perusteella kolahtanut, mutta livenä se oli tosi suloinen. Olisin mieluusti ostanut tuota itselle mekkokankaaksi, mutta valkeapohjaisena se näkyi aika pahasti läpi. Alarivissä vasemmalla on ensimmäisenä Marimekon Muija-kuosia herkullisen värisenä. Löytyi kotipaikkakunnan kangaskaupasta. Keskellä oleva kukkakangas on Ottobreeltä ja siitä ajattelin itselleni hameen ommella. Vieressä on Amoriinista ostettua tylliä, jota ajattelin laittaa kukkahameen helman alle hulmuamaan, jos vain pokka pitää. Viimeisenä on Myllymuksuilta ihanaa pöllövakosamettia, josta teen itselleni hameen ja Piikalle housut ja kenties muutakin, jos kangasta riittää. Olin kytännyt tätä kangasta pitkään, mutten ollut raskinut tilata kalliiden (8e) postimaksujen takia. Juhannuksen aikoihin nettikaupassa oli postimaksuvapaa tarjous yli 40e tilauksille, joten pistimme kavereiden kanssa kimppatilauksen pystyyn. Tuli sieltä paria ihan peruskangastakin, joita en nyt tähän kuvaillut.
Eilen sommittelin puutarhakissoja tauluksi. Taulu on helposti purettavissa, joten en tehnyt mitään peruuttamatonta vielä. Tällä hetkellä eniten houkuttaisi se rasiaksi viimeistely, mutta sopiva rasia pitäisi ensin etsiä. Ihanasti tässä näkyy huono silitysjälkikin…
Nyt läppäri pois sylistä ja ompelemaan, sillä tekemistä piisaa!


























